Hiukset ja aurinko

Torstai 4.6.2015 klo 17:19 - Tabita


Nyt kun kesä on alkanut, on aika suojata huolella hiusta ja hiuspohjaa auringon haitoilta. Aurinko ja sauna, aiheuttavat hiukselle samanlaisia haittoja. 

1)Hiussuomut avautuvat ja hiukset kuivuvat ja vaurioituvat. 2)Hiuksen rasvamainen aine hyaliini kuumenee ja hiukset vaurioituvat. 3) Päänahka voi palaa, josta voi seurata hiuspohjan tulehdusta, arkuutta ja viimekädessä myös hiustenlähtöä. 4) Hiusväri, oma ja värjätty haalistuu.

Paras suoja hiukselle ja hiuspohjalle on huivi tai lippalakki. Hiukset ei riitä suojaamaan hiuspohjaa, jolloin jakaus ja pyörteen kohta voi palaa. Hentohiuksisilla ja ohentuneilla hiuksilla voi myös koko hiuspohja palaa. Päälaki ottaa kävellessä ensimmäisenä vastaan auringon säteet. Jos hiuspohja palaa, hiuspohjan ongelmien kierre voi olla valmis.

Jos hiuspohja ehtii palaan, ensiapuna palanutta kohtaa hoidetaan kuin auringossa palanutta ihoakin, eli esimerkiksi aloeverageeli on nopesti auttava apu. Myös auringon oton jäkeen tarkoitetut viilentävät geelit auttavat. Samoin maitorahka, luonnonjugurtti tai turve puoleksi tunniksi hiuspohjaan, ja hiusten pesu & hoitoaine sen jälkeen on hyvä apu. Toista muutaman kerran parin päivän välein, se on suureksi avuksi.

Jos kaikesta huolimatta ei käytä päähinettä, hiuksille tarkoitetut jätettävät aurinkosuojasuihkeet ennaltaehkäisevät vahinkoja. Niitäkin pitää muistaa lisätä pitkin päivää, kuten muitakin aurinkosuojia.

Elo-syyskuussa sitten nähdäänkin hiuksille tulleet vauriot paremmin, ja esimerkiksi sen takia värien kestokin saattaa kesän jälkeen olla huonompi. Tämän estääkseen kannattaa viikottain myös tehohoitaa hiuksia tehohoidoilla vaikkapa siellä rantasaunan lempeässä lämmössä, pyyhe hiusten suojana.

Avainsanat: hius


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini